KOTI MINUSSA JA MINÄ KODISSA

Löysin yhtenä aurinkoisena marraskuun päivänä asiakkaani lomakodin kirjahyllystä kirjan Talo minussa, minä talossa. Kirja on Johanna ja Juha Tanskan kirjoittama meditatiivinen sisutuskirja. Päätin saman tien etsiä kirjan itselleni ja se löytyikin nettidivarista. Kirja oli ihana.

Se nostatti tosi paljon tunteita ja ajatuksia taloista, kodeista, sisutamisesta ja ylipäätään elämästä pintaan.. 

Jäin esimerkiksi pohtimaan, että kuinka monta kotia mahtuukin yhteen elämään.
Ei vain fyysisesti, vaan sisäisesti.
Jokainen talo, jossa olen asunut, on jättänyt minuun jotakin. 

Kaiken muun elämässä kasvattavan rinnalla, myös erilaiset kodit kasvattaa ja jättää meihin jälkensä.

Minussa on kaipuuta vanhaan 1940-luvun kivitalon vanhoista maalatuista puuportaista ja 1960-luvun selkeyttä ja rationaalisuutta ensimmäisestä yhteisestä vuokrakodista mieheni kanssa. 1970-luvun isot ikkunat nostaa aina toivetta avariin tiloihin ja näkymiin..
1980-luvulla rakennettu lapsuudenkoti toi rakkauden lämpimiin puupintoihin.

2009 valmistunut, itse rakennuttamamme Kannustalo, unelmien täyttyminen opetti työläydellään ja ihanuudellaan jotakin mitä mikään ei korvaa. Valtavasti kokemusta..
Tämän hetken koti 1997 luvulla rakennetussa tiilitalossa, jossa on asunut yksi perhe ennen meitä, tuntuu tällä hetkellä juuri siltä rakkaimmalta ja hyvä niin.

Kaikki erilaiset kodit eri vuosikymmeniltä, eri vaihessa elämää, ovat kasvattaneet minua sisustajana ja ihmisenä. Minä olen ollut ja elänyt noissa kodeissa ja nyt ne elävät minussa.

Jokainen koti on näyttänyt minulle jotakin minusta itsestäni.
Ne on opettaneet, mikä tuntuu omalta.
Ne on kertoneet, että kaipaankin enemmän lämpöä kuin luulin ja , että valo ja selkeys tekevät minulle hyvää.
Jokin koti on nostanut pintaan kaipuun rauhaan, kun taas jokin toinen on korostanut yhteisöllisyyden tarvetta.

Kodit ja seinät kodin ympärillä vaikuttaa siihen, millaiseksi me tulemme, kun elämme niiden sisällä.

Mikä tuntuu turvalta.
Mikä tuntuu liialta.

Sisustamalla, remontoimalla, siirtämällä tavaroita paikasta toiseen muokkaan kotia ja samalla koti muokkaa minua.
Kun maalaan seinän, en muuta vain väriä. Muutan tunnetta.
Kun siirrän sohvan, en siirrä vain huonekalua. Siirrän energiaa.
Kun valitsen, mitä säilytän näkyvillä ja mitä en, valitsen samalla, mitä itsessäni haluan vahvistaa.

Koti tavallaan kasvattaa meitä ja me kasvetaan kotiin..
totuttaudutaan, kuulostellaan, opitaan tuntemaan, annetaan ja otetaan tilaa.

Mietin myös, että
koti voi olla sisäinen tila.
Tila, joka ei riipu seinistä, lattioista tai katon korkeudesta, vaan jostakin syvemmästä.. arvomaailmasta, rytmistä ja elämäntavasta.
Sellainen koti kulkee mukana, vaikka muuttaisi ja vaihtaisi taloa monta kertaa.