Skip to main content

Avainsana: koti

Millaisen kodin tarvitsen ympärilleni?

Elämä on yksi iso myllerrys. Nuorena ajattelin, että muutokset on kamalia ja nyt kun totuus on tiedossa, että elämä ei olekaan mitään muuta kuin muutosta muutoksen perään, on jotenkin helpompaa elää.. Huomaan myös että, nyt tämän ikäisenä, reilu nelikymppisenä, myös minun tapa suhtautua kotiin, on muuttunut.

Nuorempana olin täynnä yritystä ja etsimistä sisutamisen suhteen niin kuin kaikessa muussakin.
Koti oli projekti, jota piti rakentaa, määritellä ja sen piti näyttää valmiilta. 
Nyt koti on enemmän kuuntelemista kuin tekemistä ja kysymyksiä. 

Joskus voi jättää vaikka lakaisematta, jotta terassilla on joulukuun tunnelma..

Koti on paikka, jossa minulla on lupa olla se, joka olen tänään. Kotona ei tarvitse olla se, joka olin ennen, eikä se, joka yritin olla muiden odotusten takia.

Keski-iässä huomaan, miten selkeäksi jotkin asiat ovat tulleet.
Mistä väreistä minun hermosto pitää.
Millaisessa valossa minusta tuntuu hyvältä olla. 
Mitä tarvitsen, että elämä tuntuu levollista ja mitä tarvitsen silloin, kun elämä tuntuu raskaalta.

Ymmärrän, että koti ei ole täydellisyyden näyttämö, vaan olennainen osa hyvää elämää.
Ja kun tunnen itseni paremmin, tiedän myös tarkemmin, millaisen kodin tarvitsen ympärilleni.

Keski-ikä on tuonut myös rohkeutta kyseenalaistaa monia asioita kuten vaikka ajatuksen siitä, että kaiken pitäisi olla helppoa, siistiä, yksinkertaista ja käytännöllistä. Entä jos kauneus saa mennä käytännön edelle?
Entä jos elämästä ei tarvitse aina selvitä helpoimman kautta, vaan joskus on lupa valita se, mikä tuntuu kauniilta ja omalta vaikka se olisikin vähän herkempi, haasteellisempi ja sotkuisempaa?

Tämä ei tarkoita järkevyyden hylkäämistä
vaan ehkä ennemminkin herkkyyden ja epätäydellisen sallimista.
Sitä, että jos tietty valinta tuntuu enemmän kodilta kuin järkevältä, se voi olla juuri oikea valinta.

Saan oikeasti kysyä mitähaluan, eikä mitä pitäisi haluta?

Reissussa sain tunnelmoida vanhassa hirsitalossa ja haaveilla omasta pienestä hirsimökistä..

Sisustaminen ei ole ulkoinen suoritus.
Se on sisäistä rehellisyyttä.
Se on halua elää tavalla, joka tuntuu omalta — ei trendeiltä, ei ulkopuolisilta odotuksilta, ei siltä, mitä kodin “pitäisi olla”.

Koti minussa ja minä kodissa

Löysin yhtenä aurinkoisena marraskuun päivänä asiakkaani lomakodin kirjahyllystä kirjan Talo minussa, minä talossa. Kirja on Johanna ja Juha Tanskan kirjoittama meditatiivinen sisutuskirja. Päätin saman tien etsiä kirjan itselleni ja se löytyikin nettidivarista. Kirja oli ihana.

Se nostatti tosi paljon tunteita ja ajatuksia taloista, kodeista, sisutamisesta ja ylipäätään elämästä pintaan.. 

Jäin esimerkiksi pohtimaan, että kuinka monta kotia mahtuukin yhteen elämään.
Ei vain fyysisesti, vaan sisäisesti.
Jokainen talo, jossa olen asunut, on jättänyt minuun jotakin. 

Kaiken muun elämässä kasvattavan rinnalla, myös erilaiset kodit kasvattaa ja jättää meihin jälkensä.

Minussa on kaipuuta vanhaan 1940-luvun kivitalon vanhoista maalatuista puuportaista ja 1960-luvun selkeyttä ja rationaalisuutta ensimmäisestä yhteisestä vuokrakodista mieheni kanssa. 1970-luvun isot ikkunat nostaa aina toivetta avariin tiloihin ja näkymiin..
1980-luvulla rakennettu lapsuudenkoti toi rakkauden lämpimiin puupintoihin.

2009 valmistunut, itse rakennuttamamme Kannustalo, unelmien täyttyminen opetti työläydellään ja ihanuudellaan jotakin mitä mikään ei korvaa. Valtavasti kokemusta..
Tämän hetken koti 1997 luvulla rakennetussa tiilitalossa, jossa on asunut yksi perhe ennen meitä, tuntuu tällä hetkellä juuri siltä rakkaimmalta ja hyvä niin.

Kaikki erilaiset kodit eri vuosikymmeniltä, eri vaihessa elämää, ovat kasvattaneet minua sisustajana ja ihmisenä. Minä olen ollut ja elänyt noissa kodeissa ja nyt ne elävät minussa.

Jokainen koti on näyttänyt minulle jotakin minusta itsestäni.
Ne on opettaneet, mikä tuntuu omalta.
Ne on kertoneet, että kaipaankin enemmän lämpöä kuin luulin ja , että valo ja selkeys tekevät minulle hyvää.
Jokin koti on nostanut pintaan kaipuun rauhaan, kun taas jokin toinen on korostanut yhteisöllisyyden tarvetta.

Kodit ja seinät kodin ympärillä vaikuttaa siihen, millaiseksi me tulemme, kun elämme niiden sisällä.


Mikä tuntuu turvalta.
Mikä tuntuu liialta.

Sisustamalla, remontoimalla, siirtämällä tavaroita paikasta toiseen muokkaan kotia ja samalla koti muokkaa minua.
Kun maalaan seinän, en muuta vain väriä. Muutan tunnetta.
Kun siirrän sohvan, en siirrä vain huonekalua. Siirrän energiaa.
Kun valitsen, mitä säilytän näkyvillä ja mitä en, valitsen samalla, mitä itsessäni haluan vahvistaa.

Koti tavallaan kasvattaa meitä ja me kasvetaan kotiin..
totuttaudutaan, kuulostellaan, opitaan tuntemaan, annetaan ja otetaan tilaa.

Mietin myös, että
koti voi olla sisäinen tila.
Tila, joka ei riipu seinistä, lattioista tai katon korkeudesta, vaan jostakin syvemmästä.. arvomaailmasta, rytmistä ja elämäntavasta.
Sellainen koti kulkee mukana, vaikka muuttaisi ja vaihtaisi taloa monta kertaa.

Hitaampaa elämää kotona?

Elämme kiivaassa elämänrytmissä. Työ, harrastukset, itsensä kehittäminen, lasten kasvattaminen, sosiaalinen media, isot kaupungit, häly, elämänrytmin kiivaus saavat meidät kaipaamaan hidastamista. Hitaampia aamuja ja päiviä. Hidasta tunnelmointia. Hidasta elämää.

Koti on elämämme ytimessä. Siellä vietämme ison osan aikaamme. Voisiko koti olla paikka, joka tukee hidastamista? Miten se olisi mahdollista?
Mitkä elementit kotona olisivat niitä, jotka voivat tuoda rauhan ja hitauden tunnelmaa arkeemme?

Millaisten seinien sisällä sinä asut? Millainen lattia tuntuu aamulla jalkojesi alla, kun nouset sängystä? Juotko aamukahvisi kiireessä vai saatko nauttia hetken rauhassa? Löytyykö päivästäsi hetkiä, kun saat olla ja istahtaa ajatustesi kanssa? Missä istut tuolloin?

Päiväkahvi jalat sylissä nojatuolilla

Kodin selkeys, toimivat rutiinit vaatehuollossa, tavarat omilla paikoillaan, tyynnyttävät värit, toimiva valaistus. Olisiko näillä vaikutusta siihen voiko kotona hidastaa ja saada elämään lisää rauhoittumisen hetkiä? Väittäisin, että näillä on varmasti vaikutusta.

Kynttilän liekki tai ikkunoista esteettä tulviva valo voivat rauhoittaa mieltä

Voitko pötkähtää pehmeälle, sopivalle sohvalle työpäivän jälkeen ja tuntea ympärilläsi mielenmaisemaasi sopivat värit? Löytyykö kodistasi rakkaita valokuvia tai muistoja elämäsi varrelta? Niiden hyvää mieltä aiheuttavat tunnereaktiot voivat tyynnyttää stressaavissakin vaiheissa.
Onko makuuhuoneesi sisustettu niin, että se tukee rauhoittumista? Tuntuuko sinusta hyvältä kaivautua itse valitsemiesi, sopivan sävyisten lakanoiden väliin ja sulkea muu maailma ulos.
Kodin pienetkin asiat voivat olla todella merkityksellisiä.

Haluan sisustussuunnittelijana, sisustusmentorina auttaa sinua tekemään kodistasi paikan, jossa voit hidastaa ja tuntea olosi tyynemmäksi. Materiaalivalinnat, kalusteiden sopivuus ja värien merkitys ovat kokonaisuus, joka ei välttämättä ole aina helposti hallittava. Näihin yhdistettynä vielä arjen toimivuus eteisessä, keittiössä tai kodinhoitohuoneessa voi saada kokonaisuuden tuntumaan haastavalta. Haluan auttaa sinua näissä asioissa. Kokonaisuus on ratkaistavissa ja sinä voit löytää hitaamman arjen omasta kodistasi tekemällä valintoja, jotka tukevat juuri sinun tarpeitasi.

Rauhalliset aamut ovat parhautta

Tunnetko olosi hyväksi kotona?

Onko koti merkityksellinen tekijä sinun hyvinvoinnillesi?

Mitkä asiat sinua auttaa voimaan arjessa hyvin? Liikunta, ravinto ja läheiset ihmissuhteet ovat varmasti ensimmäisiä asioita, jotka tulee mieleen puhuttaessa hyvinvoinnista. Mutta meillä kaikilla on koti. Vietämme ison osan elämästämme kotona. Ympäristö, paikka ja seinät joissa elämme, ei voi olla vaikuttamatta hyvinvointiimme.

Kotiimme ja siellä viihtymiseen vaikuttavat erilaiset tekijät. Vaikka emme voi aina valita täydellistä asuinpaikkaa tai muuttaa vuokra-asunnon seinien sijaintia, voimme silti vaikuttaa ympäristöömme monin tavoin. Voimme valita kotimme värimaailman ja valaistuksen sävyn. Voimme sisustaa kotiamme kalusteilla ja esineillä, jotka ilahduttavat meitä. Voimme suunnitella käytännöllisiä ratkaisuja keittiöön tai eteiseen, jotka helpottavat arkeamme. Voimme luoda olohuoneestamme viihtyisän tilan yhdessäoloon tai rauhoittumiseen.

Näillä kaikilla asioilla on vaikutusta hyvinvointiimme. On helpompaa puuhata keittiössä, jos ruuanlaitto ei tuskastuta ainakaan käytännönasioiden vuoksi. Aamulla töihin, kouluun tai päiväkotiin lähtö helpottuu, kun eteinen on suunniteltu kodin asukkaiden tarpeisiin.

Kodin värimaailmalla on puolestaan merkitys mielelle. Millaisissa väreissä sinä tunnet olosi hyväksi ja kotoisaksi?

Kodin tunnelmaan vaikuttaa suuresti myös valaistus. Pehmeässä valossa on helpompi rauhoittua ja hyvässä valaistuksessa on helpompi touhuta erilaisissa kodinaskareissa.

Kodin erilaisten palasten rakentaminen tukemaan hyvinvointia, voi olla haasteellista. Välttämättä ratkaisut eivät löydy helpolla. Tarvitaan itsetuntemusta ja oman arjen läpikäyntiä. Täytyy miettiä mikä toimisi itselle ja kodin muille mahdollisille asukkaille. Ytimessä olisi löytää ne palaset, jotka luovat ympäristön, jossa kodin asukkaat viihtyvät.

Tässä asiassa minä voin olla sinulle sisustussuunnittelijana avuksi. Voin auttaa sinua tutustumaan omaan sisutusmakuusi ja löytämään parhaat ratkaisut.

Voimme yhdessä luoda kodin, joka tukee hyvinvointiasi ja tekee olostasi kotoisan.

ps. kuvissa on meidän perheen koti. Aina ei ole siistiä tai harmonista, mutta koti on meidän ja meidän näköinen. Muru-koirakin nauttii.

Hirsimökin muutos vaaleammaksi

Hirsimökin muutos vaaleammaksi

Mökki oli täyttynyt vuosien varrella vanhoista kalusteista ja esineistä sekä tekstiileistä.

Muutos aloitettiinkin raivaamalla ja karsimalla tavaraa reilulla kädellä. Mökki oli hämärä ja haluttiin, että kokonaisuudesta tulisi valoisampi.

Mökkimäistä ilmettä ei kuitenkaan haluttu poistaa hirsiseiniä vaalentamalla vaan päädyttiin maalamaan pelkästään paneelikatto.

Vaaleat tekstiilit sekä muutamat uudet, vaaleat kalusteet, uudelleen aseteltu taide ja muut elementit tekivät lopputuloksesta raikkaan ja valoisan.

  • luovatoimisto-sutinen-hirsitalo-vaaleammaksi-jalkeen-1

  • luovatoimisto-sutinen-hirsitalo-vaaleammaksi-jalkeen-2

  • luovatoimisto-sutinen-hirsitalo-vaaleammaksi-jalkeen-3

  • luovatoimisto-sutinen-hirsitalo-vaaleammaksi-jalkeen-4

  • luovatoimisto-sutinen-hirsitalo-vaaleammaksi-jalkeen-5

  • luovatoimisto-sutinen-hirsitalo-vaaleammaksi-jalkeen-6

Jatka lukemista